*

JohnnyLoikkanen Täynnä EU:n jäsenmaksuja ja hallitsematonta maahanmuuttoa? Niin minäkin!

Kaikki blogit puheenaiheesta Mikko Elo

Naton myötä sallittaisiin ydinaseet Suomen alueelle?

Hallituksen yritykset hivuttaa Suomea natoon vastoin kansan mielipidettä saavat taas uusia ulottuvuuksia. Istuva hallitus aikoo ilmeisesti vedota nato-optioon, eikä sen myötä allekirjoita YK:n ydinaseet kieltävää sopimusta. Suomen medioissa on toistuvasti väitetty Ruotsilla olevan samanlainen nato-optio(Isäntämaasopimus). Ruotsi kuitenkin allekirjoittaa ydinaseet kieltävän sopimuksen joten vaikuttaa siltä, että suomalainen media uutisoi Ruotsin toimia vain sen mukaan mikä saa hallituksen haikaileman natoasian parempaan valoon.

Mihin ja miksi ovat vasemmistopuolueiden äänestäjät kadonneet?

Taannoin SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja Mikko Elo pohti vasemmiston kriisiytymisen syitä blogissaan. Elon mukaan viime vuosikymmenten Suomen poliittisia muutoksia tarkastellessa on huomattavissa vasemmistopuolueiden kannatuksen dramaattinen vähentyminen. Mihin ja miksi ovat kadonneet vasemmiston kannattajat, Elo kysyy itseltään.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä