*

JohnnyLoikkanen Täynnä EU:n jäsenmaksuja ja hallitsematonta maahanmuuttoa? Niin minäkin!

Gallup: Pitäisikö Suomen lähettää joukkoja Irakiin?

Ulkoasiainvaltuuskunta on päättänyt lähettää suomalaisia joukkoja Irakiin. Hinnaksi tästä on arvioitu 15 miljoonaa euroa vuodessa. Tarkoitus on lähettää Pohjois-Irakiin 50 suomalaista sotilasta taistelemaan ISIS-terroristiryhmittymää vastaan.

Irak kärsii edelleen Yhdysvaltojen vuonna 2003 tekemästä YK:n päätöslauselman vastaisesta hyökkäyksestä Irakiin. Sen seurauksena Irakin johtaja Saddam Hussein hirtettiin vuonna 2006. Tuomion täytäntöön panneella "oikeusistuimella" ei niin ikään ollut minkäänlaista kansainvälistä, eikä muutakaan mandaattia toteuttaa tehtäväänsä, mutta näin kuitenkin tehtiin. Oikeudenkäynti on sinänsä sivuseikka tässä yhteydessä.

Husseinin kuoleman synnyttämää valtatyhjiötä ei kuitenkaan Irakissa olla kyetty täyttämään vieläkään. Maan rikkinäinen hallinto ei kykene ylläpitämään tasapainoa alueella eri ryhmittymien pyrkiessä kasvattamaan valtaansa. USA:ta on arvosteltu laajalti siitä, että sen tuki asiassa on lähinnä vain muodollista.

Nyt kysymykseksi Suomen kannalta muodostuukin se, että miksi Suomen pitäisi maksaa tästä 15 miljoonaa euroa vuodessa ja riskeerata 50 suomalaisen henki asiassa joka ei liity Suomeen mitenkään? Jos Yhdysvalloilla on varaa käynnistää täysimittainen sota Irakia vastaan, niin sillä on varmasti myös resurssit ja velvollisuus hoitaa aikaansaamansa ongelma itse.

Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö Suomen lähettää sotilaitaan Irakiin? Vastaa galluppiin tästä linkistä: https://www.facebook.com/events/907813845916925/

Voitaneen sanoa, että viimeaikoina Suomessa vallalla ollut politiikka alkaa viimein tuottaa tulosta. Sekaantumalla Irakin alueella ISIS-terroristijärjestön vastaiseen sotaan saamme viimeinkin luotua terroristiuhkan myös Suomeen. Lintukoto ei enää olekaan lintukoto. Tällaisen uhkan Stubbin vetämä hallitus haluaa luoda Suomelle. Varmaankin tarjotakseen pelastukseksi Natoa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kannatan ehdottomasti.

Kun enemmän varsinaista taistelukokemusta omaavat länsimaat lähettävät erikoisjoukkoja ja ilma-aseitaan terrorismin vastaiseen toimintaan, on Suomen käytännössä toimittava niillä resursseilla joita sillä on. Eikä tämä asia muuksi muuttuisi vaikka Suomi olisi Naton jäsen.
Tällä kertaa paikalle lähtee muutama sitoumuksen tehnyt kouluttaja.

Se on vähintä mitä Suomi voi tehdä ja osaltaan aikanaan vähentää tänne Eurooppaan virtaavien terroristien määrää. Jättäytymällä pois tästä operaatiosta edess noin mitättömällä panokselle näyttäisimme halumme toimia vapaamatkustajina.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina Palomäki

Operaatioihin mukaan menemällä me juuri saadaan ne terrori-iskut tänne.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Suomihan ei ole osallistunut varsinaisiin taisteluoperaatioihin missään.
Silti niitä potentiaalisia riskitapauksia tännekin hakeutuu.

Vapaamatkustajana sylettää ja hävettää olla. Pikemminkin syytä olla vähintään kiitollinen, niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin joukoille jotka omalla toiminnallaan ovat edesauttaneet oneglman hoitamisessa paikan päällä.
Yksin Afganistanissa toimivat joukkomme ovat tehneet pakolaisongelman ehkäisemiseksi enemmän kuin kaikki pakolaisista päätään paukuttavat isäm maaliset täällä.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina Palomäki Vastaus kommenttiin #3

Mites tää homma nyt oikein menee? Jossain vaiheessa Usa tuki Saddamia, ja sitten kun ei ollut hyötyä, niin tuki loppui..

Sitten joku näsäviisas välillä väittää, että Usa ei olis muka Naton pomo... Nyt meille sitten lobataan Naton tukikohtia tänne ja samaan syssyyn suomalaisia sotilaita Usan sotiin. :/

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #4

Suomi tai Nato ei osallistunut Irakin sotiin.

Kerrotkos nyt tässä, omin sanoin, miten se Suomen osallistumattomuus vaikutti meille tulevien Irakin pakolaisten määrään?

Lisäksi toivoisin tarkempaa tietoa mihin tänne meille on tulossa 'Naton tukikohtia'?

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina Palomäki Vastaus kommenttiin #5

Natoon meitä tässä nyt koko ajan lobataan, eikä Natoa ole tietääkseni millään tavalla haitannut Irakin sodat.

Kurdeja meille on jonkin verran tullut, ja heitä on tullut myös Syyrista, Turkista ja Iranista.

Jos me liitymme Natoon, niin kai meille sitten tulee tukikohtia?

Tero Ylinen

Rahaa joo jaellaan sinne tänne. On ollut Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja, Kypros, Ukraina tukea.

Olisi kiva joskus nähdä edes yksi laskelma, että kuka nämä kaikki maksaa.

Onko Tomi Ketolalla 100 miljardia, että voi maksaa Suomen valtion velat, 40 miljardia Kreikka ja muihin tukikupruihin ja siihen päälle toi 15 miljoonan Irakin sota operaatio ?

Keskimääräsellä kotitaloudella taitaa olla 90 000 e talolainat päälle. Ne kanssa ?

Käyttäjän JohnnyLoikkanen kuva
Johnny Loikkanen

Syy miksi Nato ei osallistunut Irakin sotaan oli se, ettei Yhdysvallat saanut YK:lta suostumusta hyökkäykseen. USA hyökkäsi siitä huolimatta rikkoen kansainvälistä lakia. Seuraavalla kerralla menikin sitten paremmin. Libyaan USA onnistui taivuttelemaan YK:lta luvan. Tosin lupa koski vain lentokieltoaluetta, mutta puoli maata pommitettiin sen varjolla kivikaudelle. Näihinkö meidän pitäisi ottaa osaa?

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Tarkoitus on lähettää Pohjois-Irakiin 50 suomalaista sotilasta taistelemaan ISIS-terroristiryhmittymää vastaan."

Suomalaisia sotilaita ei lähetetä, jos yleensä lähetetään, Irakiin taistelemaan.

Käyttäjän JohnnyLoikkanen kuva
Johnny Loikkanen

Eli ISIS-joukot valitsevat hyökätessään niin, etteivät tulita suomalalaisia sotilaita? Vaikuttaa ihan järkeenkäyvältä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Johny ymmärrätkö suomenkieltä? Kirjoitit, että suomalaiset lähetetään taistelemaan eli että he jo lähtökohtaisesti ovat hyökkäävänä puolena tai sitten puolustavana, mutta asein. Juuri se ei ole pienen joukon lähettämisen tarkoitus. He toimivat taustalla koulutustehtävissä. Mitä tuohon ampumiseen tulee niin tietenkin myös suomalaiset ampuvat takaisin, jos heitä ammutaan.

Käyttäjän JohnnyLoikkanen kuva
Johnny Loikkanen

Sen enempää väittelemättä siitä onko tarkoitus taistella tai ei, niin hinta on silti sama per sotilas, paitsi ettei ehkä kuole. Jutun pointti oli hinta ja se ettei ISIS tee eroa sille mitä poliitikot sanovat sotilaiden menneen sinne tekemään. Tämä on Yhdysvaltojen aloittama joten heidän se kuuluu myös hoitaa. Mikä järki on että USA ryövää maan ja muut menevät sitten siivoamaan jälkiä. Velvollisuudentunnosta vai? Voidaanko enempää enää olla vietävissä?

Toimituksen poiminnat